KAARNE -yrityksen TARINA
Miten minusta tuli puuseppä ja yrittäjä

Hei!
Olen Zakaria Sayyad. Synnyin Ruotsissa vuonna 1989. 1995 muutin perheeni mukana Turkuun, jossa olen kasvanut ja viettänyt suurimman osan elämästäni.
Ajattelin ennen, että yrittäjyys ja puusepän ammatti tapahtuivat minulle sattumalta. Nyt olen sitä mieltä, että sattuma näyttää ja tuntuu aluksi siltä kuin sillä ei olisi tarkoitusta, mutta kätkee valppaana pysyvälle mielelle tarkoituksenmukaisia ohjeita kohti omia kätkettyjä tavoitteita. Näitä ohjeita seuraamalla loin itselleni juuri ja juuri hahmotettavissa olevan tien. Näin rakensin nykyisen yritykseni olemattomasta, tämänpäiväiseen olemassa olevaan muotoonsa.
Kun ensimmäisen kerran harkitsin puusepän alaa, hukutin sisäisen ääneni ulkoisen maailman meteliin. En silloin ollut vielä valmis astumaan siihen maailmaan, johon sisälläni tunsin kuuluvani. Seikkailin eri kaupungeissa ja keskeytin opintoni useampaan kertaan. Sitten Helsingissä asuessani kuulin sisäisen ääneni pitkästä aikaa ja päätin hakea opiskelemaan puusepäksi Tampereen ammattiopistoon. Olen ollut jälkikäteen kovin kiitollinen Tampereen ammattiopiston joustavuudesta ja sen tarjoamista teollisuuspuusepän opinnoista. Hain ammattikoulussa opiskellessani EU:n rahoittamaan työharjoitteluun Ruotsiin. Ruotsissa töitä tehdessäni tunsin voimakasta mielihyvää ja totesin itselleni, että tämä on se, jota haluan tehdä työkseni. Haluan oman verstaan ja haluan ryhtyä yrittäjäksi. Ja niin tein tärkeän päätöksen.
Pian työharjoittelun jälkeen kokeilin yrittäjyyttä tekemällä pienimuotoisia tilaustöitä ja luomalla syyslehdet-korumallistoni Tampereella ja Turussa toimivissa harrastetiloissa, kunnes sain vihdoin mahdollisuuden avata oman verstaan!
Olet saattanut törmätä minuun Turun Joulumarkkinoilla vuosina 2016 ja 2017. Myin siellä erilaisia puukoruja, joita teen edelleen samalla innolla! Idea omasta yrityksestä voimistui markkinoilla saamastani positiivisesta palautteesta! Puukorujen lisäksi valmistan huonekaluja ja muita puisia tuotteita.
Tyytyväisiä asiakkaita minulla on sekä yritysmaailmasta että yksityiseltä sektorilta. Turussa toimivat Tiirikkala, Panini, Göran, Smör ja E. Ekblom, ovat menestyviä ravintoloita ja kahviloita, joille olen tehnyt paljon tilaustöitä. Turun Steiner-koulu, Juupin Kiuas, 2.luonto sekä muut puusepät ja ravintolat kuten Viinibaari Vinho, Karu sekä Crane22 ovat olleet myös erityisen tärkeitä asiakkaita yritykselleni.
Tavoitteenani olisi vielä avata toinen, yhteisöllinen verstas, jossa ihmiset ja varsinkin nuoret pääsisivät kokeilemaan taitojaan niin itsenäisesti kuin ohjatusti!
Puutöiden lisäksi pidän runoilusta.